Tavatessamme tuntemattomia ja tuttuja, lähes aina olemme käsi ojennettuna kättelemässä.
Kättely on yksi tärkeimmistä länsimaisista tervehtimistavoista, yksi ensivaikutelman muodostajista ja se voi jättää pysyviä mielikuvia.
Kättely on yleensä ensimmäinen fyysinen kontakti ja siksi on tärkeää, että käden tarjoaja tietää minkälaisia tuntemuksia se voi saada
aikaan vastaanottajassa.
Luemme toisiamme jatkuvasti elekielen avulla. Suurin osa tulkinnasta tapahtuu alitajuisesti. Jostakin henkilöstä jää huono tai hyvä kuva,
ilman että sitä osaa selittää. Tämä intuitio perustuu usein elekielen viesteihin, ei siihen mitä henkilö sanoi. Joskus teemme virheitä
ajatellessamme jonkin tavan olevan hyvä. Tämä johtuu yleensä siitä, ettemme osaa ajatella, miten vastaanottaja kokee eleen.
Kättelytapa voi olla yksi näistä virheistä.
Etäisyys käteltäessä
Jokaisella on ympärillään näkymättömiä reviirien rajoja, joille muut tunkeutuvat sosiaalisissa tilanteissa. Miten epämukavalta tai
mukavalta tietyllä etäisyydellä pitäytyminen tuntuu, riippuu sosiaalisesta ympäristöstämme ja siitä, kuinka tuttu tai tuntematon henkilö on.
Tärkein muistettava asia käteltäessä on se, että silloin tunkeudutaan aina henkilön intiimialueelle. Normaalisti varjelemme intiimialuetta
ventovieraiden kosketukselta. Intiimialueelle tunkeutuminen saattaa aiheuttaa kehossamme adrenaliinireaktion, joka syntyy kun
koemme itsemme uhatuksi. Reaktio tapahtuu yleensä alitajuisesti. On siis tärkeää, että tiedämme missä menee hyvän etäisyyden raja
ja millainen on hyvä kättelytapa.
Käteltäessä pitämämme etäisyyden tulisi riippua siitä, tunnemmeko henkilön entuudestaan ja minkälainen etäisyys sopii tilanteeseen ja
kulttuuriin. Jos henkilö on tottunut ihmisiin lähellään, hän ei koe epämiellyttäväksi läheisessä kontaktissa tapahtuvaa kättelyä.
Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että suomalaiset tarvitsevat tilaa ja saattavat mieluummin kurkottaa kätelläkseen, kuin ottaa askeleen
lähemmäksi.
Kättelytyylit
Jonkun käsi voi kätellessä tuntua kylmän nihkeältä kalalta ja kättely on voimaton. Tämä antaa vastaanottajalle usein kuvan
epävarmuudesta, hermostuneisuudesta sekä huonosta itsetunnosta. On otettava huomioon, että esimerkiksi reumaatikot tai käsillään
työtä tekevät saattavat kätellä näin suojellakseen käsiään. Kylmän kalan tarjoaja haluaa usein kätellä pidemmän etäisyyden päästä, jopa
kurkottaa tai kääntää kämmenensä alistuvaan asentoon. Jos joudut kättelemään näin, tärkeissä tilanteissa voisi olla hyvä kertoa syystä,
jottei vastaanottaja saa vääränlaista kuvaa.
Vastakohtana kylmälle kalalle on rystysten murskaaja, kättelijä, jonka kivuliaan voimakkaassa rutistuksessa kuka tahansa voi tulistua ja
haluta läimäyttää päin kasvoja. Kättelyn tarkoituksena ei ole murtaa luita! Kovakourainen kättely antaa vastaanottajalle usein kuvan
kovaotteisuudesta, agressiivisuudesta ja voimakkuudesta. Rystysten murskaaja tunkeutuu joskus pitkälle vastaanottajan intiimialueelle
ja voi yhdistää kovakouraisuuden dominoivaan kättelytyyliin. Jos näet väkinäisiä hymyjä ja irvistyksiä, käsien hierontaa tai ravistelua
kättelyn jälkeen, jopa mulkoilua, voit epäillä olevasi rystysten murskaaja.
Dominoivassa kättelyssä hallitsevampi osapuoli kättelee kämmenselkä ylöspäin, pakottaen vastaanottajan käden alistuvaan, kämmen
ylöspäin olevaan asentoon. Dominoiva kättely luo kuvaa hallitsevuudesta ja röyhkeydestä, eikä missään tapauksessa luo pohjaa
tasavertaiselle keskustelulle tai neuvottelulle. Jos vastaanottaja ei ole alistuvaa tyyppiä, voi kättely loukata häntä ja muuttua
kädenväännöksi, kun alistuvaan asemaan pakotettu yrittää korjata kättelyä tasavertaiseksi.
Kätteleminen kaksin käsin viestii vilpittömyyttä, mutta kun vastaanottajana on ventovieras, se voi aiheuttaa päinvastaisen reaktion. Kaksin
käsin kätellään tuttavapiirissä, yleensä kun kättelijöitä yhdistää jokin tunteellinen asia, esimerkiksi hautajaisissa tai häissä.
Hansikaskättelyssä pidetään kaksin käsin kiinni vastaanottajan kädestä. Variaatioita tästä ovat vasemmalla kädellä vastaanottajan
käsivarresta, olkavarresta tai olkapäästä kiinni ottaminen. Mitä ylemmäs käsivartta pitkin noustaan, sitä enemmän tunkeudutaan
intiimialueelle ja sitä epäluuloisemmaksi vastaanottaja voi tulla. Se saattaa antaa luvattoman helposti lipevän ja epärehellisen kuvan.
Tämä kättelytyyli ei sovellu ventovieraiden kättelyyn tavanomaisissa tilanteissa.
Joskus kättely saattaa jäädä nopeaksi käsien kohtaamiseksi, jota voi tuskin kutsua kättelyksi. Henkilöt, jotka joutuvat kättelemään paljon,
saattavat kehittää tästä piintyneen tavan. Puolihuolimaton pikakättely antaa vastaanottajalle helposti kuvan, ettei kättelijä pidä tilannetta tai
henkilöä tärkeänä ja haluaa ohittaa pakollisen kättelyrituaalin mahdollisimman pikaisesti.
Hikisten käsien kuivaaaminen
Hikiset kädet saattavat tuntuvat vastaanottajasta erittäin epämiellyttävältä. Jos tiedät, että joudut kättelemään pian, taita käteesi puhdas
nenäliina ja paina sitä kevyesti sormillasi kämmentä vasten, älä rutista pieneksi palloksi. Nenäliinä imee kosteuden, etkä joudu
hankaamaan käsiäsi epätoivoisesti vaatteisiin tai toisiinsa juuri ennen kättelyä. Hetki ennen kättelyä siirrä nenäliina huomaamattomasti
toiseen käteen tai taskuun.
Oikea kättelytapa
Normaali kädenpuristus, se oikea kättelytapa, jonka isät opettavat pojilleen rehellisenä ja miehisenä kättelynä on tasavertainen ja
parhain kättelytapa, myös naisille. Käden puristus on kohtuullinen, kummankin kämmenet ovat pystysuorassa ja se tapahtuu
kummallekin miellyttävän, yhtä suuren etäisyyden päässä kehosta. Tämä kättely luo hyvän ja tasa-arvoisen ilmapiirin.
Kun kättelet, ota katsekontakti ja pumppaa käsiä kolmesta viiteen kertaan. Jos pumppauksia on enemmän, vastaanottaja voi haluta
kätensä jo takaisin, intiimialueelle on tunkeuduttu liian pitkäksi aikaa. Lopuksi, pyydä tuttuasi kättelemään sinua ja rehellisesti
arvioimaan tapasi kätellä. Vain näin opit minkälainen kättelijä oikeasti olet.
Julkaistu Nykypäivässä 5.9.2008, numero 33
Copyright 2008-2009 All rights reserved